Eli taisin jäädä sinkkuelämäni alkuun.

Muutin asumaan rakkaan kamuni kanssa yhteiseen kämppään ja biletys alkoi. Välillä vähän masensi, mutta se kuitattiin uusilla pirskeillä, miehillä ja viinalla. Koko elämä tuntui olevan yhtä juhlaa, päivät nukuttiin ja yöt juhlittiin. Löysin seurustelukumppanin, petyin, juhlin, löysin uuden, en osannut luottaa, petin, jätin, juhlin lisää.... tätä jatkui parisen vuotta jotka pitivät laskujeni mukaan sisällään ainakin seitsemän seurustelusuhdetta, joista yksikään ei ollut helpoimmasta päästä. Ja luoja ties minkä verran irtosuhteita.

No, tyhmempikin varmasti tajuaa että tuollaisen rumban jälkeen sitä ihminen tuppaa olemaan hieman hajalla. Minä ainakin olin. Kunnes sitten tuntui tärppäävän elämään kiinni. Olin juuri aloittanut opiskelun, joka oli ollut katkolla biletyskauteni ajan, kun rakastuin. Mies asui toisella paikkakunnalla, soittelimme paljon ja kävimme vuorotellen kylässä toistemme luona. Suhde eteni nopeasti ja pian huomasin pakkaavani muuttolaatikoita... olin aivan innoissani saadessani muuttaa pienempään kaupunkiin, pois täältä missä kaikki tuttuni yhä viettivät yönsä sumuisissa täyteen ahdetuissa baareissa.

Olin niin onneni kukkuloilla, etten huomannut toisen vaikeaa oloa. Ei tarvinnut asua kauaakaan yhdessä miekkosen kanssa ymmärtääkseen, mistä kenkä puristi. Siinä, missä minä olin juuri tyytyväisenä asettumassa aloilleni, oli hänen biletysvaiheensa vasta alkamassa. Tuo taisi olla viimeinen naula arkkuuni. Erohan siinä tuli, mutta sen sijaan että olisin vanhan tavan mukaan jatkanut juhlimista, vajosin täysin pohjamutiin. Siellä yhden talven kynnettyäni olin taas valmis palaamaan kavereiden seuraan baareihin.

Talven aikana opin kuitenkin ilmeisesti jotain ratkaisevan tärkeää, opin olemaan yksin, mitä en aiemmin tehnyt kuin pakon edessä. Siinä sitten vuoden verran pyörittelin elämääni, etsin töitä ja harrastuksia ja jätin kavereiden kanssa bailaamiset viikonlopuille. Ja sitten löysin nykyisen rakkaani, ihan läheltä, kaveriporukoista. Yhteiseloa on kestänyt jokusen vuoden ja onnellinen olen. Mitä nyt välillä vähän kärty ja neuroottinen menneiden johdosta. Ja ehkä vähän tulevienkin.

Naispuoleista kaveriani en ole nähnyt muutamaan viikkoon. Miehen kanssa menee paremmin. Ei hajuakaan onko näillä kahdella asialla yhteyttä toisiinsa.

Jos joku eksyy näitä mun juttuja lukemaan, olis hirmu mukavaa saada kommenttia.... :)