Täällä taas pohdiskelemassa ja vuodattamassa. On tääki sopiva aika istua yksin koneella mutta katsooko tää nyt aikaa...

Ottaa nyt tästäki elämästä selvää... mun niin kovasti tekis mieli lähteä käveleen tästä suhteesta ku en ota edes itestäni enää selvää oonko lintu vai kala vai jotain siltä väliltä. Rokkaripojat pistää silmään baareissa, ehkä vähän liikaaki. Ja ne naiset, mutta niiden suhteen oon onneksi melko valikoiva etten jokaiseen ihastu :) Oon yrittäny pohdiskella onko oikein olla ihastunut toiseen jos pitäis rakastaa toista.... ja onko oikein seurustella jos tekis mieli sikailla ja häröillä kympillä sinkkuna.

Meidän suhteen nykytila vaan jumittaa niin hyvin paikallaan, mitään ei tapahdu ja näyttää ettei olla menossa minnekään. Arjesta ei voi olla kysymys, siinä on pysytty alusta asti eikä mitään suurta onnen huumaa ole ollut missään vaiheessa, ollaan vaan tykätty olla yhdessä. Nyt en tiedä tykkäänkö enää, sen lisäksi että mun aivoitukset vetää eri suuntaan, mies tuntuu viettävän vapaa-aikaansa mieluummin kamujensa kanssa ku mun. Ei jaksa aina kerjätä huomiota toiselta. Nytkin aloittelen uutta vuotta yksin kotona.

Ois niin helppoa olla sellasessa tuoreessa suhteessa, jossa sitä pitää toista täydellisenä ja toinen pitää sua täydellisenä... ehkä pinnallista mutta takuulla helppoa. Sit oon miettiny kuinka siistiä ois olla yhessä sekä miehen että naisen kans... tai vaan naisen kans ja sit vois sen kans sinkkuilla yhessä baareissa... kyllä mä oon nyt sekoamassa x)

Ehkä parempi mennä vaan nukkumaan ja odottaa että mies tulee baarikierrokselta ja tuo grilliruokaa. On se niin rakas kamu kuitenki etten mä kai sitä voi loukata, vaikka välillä tuntuuki että tukehdun tänne.

Ajattelen ehkä liikaa. Hyvät yöt ja uudet vuodet.

Mulla ei oo ketään kavereita, ei ketään.... siltä ainaki on viime aikoina alkanu tuntua. Kukaan ei enää pyydä mua mihinkään, kukaan ei soita (jos mun isää ei lasketa) ja tänäänkään kukaan ei voinu lähteä mun kans mihinkään vaikka vinguin kaikki tutut läpi. Alko jo tuntua hiukka epätoivoiselta....

Vähänkö siistiä. Ainoa ihminen jolla tuntuu olevan aikaa lähteä mun kans vaikka kahville on mun oma isä. Miehelläki tuntuu olevan omat menonsa, edes se ei voi tulla mun kans saunomaan ja telkkua katsomaan. Vituttaa suunnattomasti. Mun ainoa kaveri joka tuntuu olevan vähänkään samalla aaltopituudella asuu toisella paikkakunnalla, ja pitää siellä kamujensa kanssa varmaan tälläki hetkellä hemmetin hauskaa.

Pienet on ongelmat, tiedän, mutta silti vituttaa helvetisti. Voihan perse.

....on sekoamassa lopullisesti.

Näin viime yönä unta viimeisimmästä exästäni. Tästäkin erosta on jo vuosia aikaa mutta voisko joku selittää miksi se on vieläki niin rankkaa? Miekkonen oli unessa ihan yhtä komea ja ihana (eikä ollenkaan niin kusipää) niinkuin livenäkin (ainakin kun viimeksi näin, siitäkin on jokunen vuosi) ja mulla oli ihan hirveä hinku päästä häneen käsiksi. En yhtään epäilisi etteikö tämä elävässä elämässäkin olisi mahdollista, onneksi hän asuu kaukana. Mun pollaparka sekoaa kohta, ellei tää ole jo tapahtunut.... ensin miehet, sitten naiset, nyt taas miehet...

Huh. Exä on mun kännitekstareiden kohde numero 1. Numero kakkosta ei oikeastaan edes ole... mitä nyt kaverit mutta ne tekstaa sit jotain yhtä hullua takasin. Mä muistan ku olin silloin meidän seurusteluaikana koko ajan vakuuttunut siitä että se mies on vähintäänki jumala.... mutta sit selvis että moni muukin nainen on sitä mieltä ja mies käyttää kympillä tilannetta hyväkseen. Tiedän kyllä että tää oli mulle tosi kova kolaus, ja on tainnut exäkin sen nahoissaan tuntea ;) mutta yhä vieläkin pidän sitä huippusexikkäänä otuksena. Sairastako? Ehdottomasti ehkä.

Kunnon vuodatus heti aamusta...

Eli taisin jäädä sinkkuelämäni alkuun.

Muutin asumaan rakkaan kamuni kanssa yhteiseen kämppään ja biletys alkoi. Välillä vähän masensi, mutta se kuitattiin uusilla pirskeillä, miehillä ja viinalla. Koko elämä tuntui olevan yhtä juhlaa, päivät nukuttiin ja yöt juhlittiin. Löysin seurustelukumppanin, petyin, juhlin, löysin uuden, en osannut luottaa, petin, jätin, juhlin lisää.... tätä jatkui parisen vuotta jotka pitivät laskujeni mukaan sisällään ainakin seitsemän seurustelusuhdetta, joista yksikään ei ollut helpoimmasta päästä. Ja luoja ties minkä verran irtosuhteita.

No, tyhmempikin varmasti tajuaa että tuollaisen rumban jälkeen sitä ihminen tuppaa olemaan hieman hajalla. Minä ainakin olin. Kunnes sitten tuntui tärppäävän elämään kiinni. Olin juuri aloittanut opiskelun, joka oli ollut katkolla biletyskauteni ajan, kun rakastuin. Mies asui toisella paikkakunnalla, soittelimme paljon ja kävimme vuorotellen kylässä toistemme luona. Suhde eteni nopeasti ja pian huomasin pakkaavani muuttolaatikoita... olin aivan innoissani saadessani muuttaa pienempään kaupunkiin, pois täältä missä kaikki tuttuni yhä viettivät yönsä sumuisissa täyteen ahdetuissa baareissa.

Olin niin onneni kukkuloilla, etten huomannut toisen vaikeaa oloa. Ei tarvinnut asua kauaakaan yhdessä miekkosen kanssa ymmärtääkseen, mistä kenkä puristi. Siinä, missä minä olin juuri tyytyväisenä asettumassa aloilleni, oli hänen biletysvaiheensa vasta alkamassa. Tuo taisi olla viimeinen naula arkkuuni. Erohan siinä tuli, mutta sen sijaan että olisin vanhan tavan mukaan jatkanut juhlimista, vajosin täysin pohjamutiin. Siellä yhden talven kynnettyäni olin taas valmis palaamaan kavereiden seuraan baareihin.

Talven aikana opin kuitenkin ilmeisesti jotain ratkaisevan tärkeää, opin olemaan yksin, mitä en aiemmin tehnyt kuin pakon edessä. Siinä sitten vuoden verran pyörittelin elämääni, etsin töitä ja harrastuksia ja jätin kavereiden kanssa bailaamiset viikonlopuille. Ja sitten löysin nykyisen rakkaani, ihan läheltä, kaveriporukoista. Yhteiseloa on kestänyt jokusen vuoden ja onnellinen olen. Mitä nyt välillä vähän kärty ja neuroottinen menneiden johdosta. Ja ehkä vähän tulevienkin.

Naispuoleista kaveriani en ole nähnyt muutamaan viikkoon. Miehen kanssa menee paremmin. Ei hajuakaan onko näillä kahdella asialla yhteyttä toisiinsa.

Jos joku eksyy näitä mun juttuja lukemaan, olis hirmu mukavaa saada kommenttia.... :)

 

Mun elämä ei ole edennyt eteen eikä taakse. (No, harvemmin se sinne...)

Törmäsin jo toiseen flirttiin naiseen muutaman viikon sisällä, missä näitä kaikkia on pidetty aiemmin?!

Tämä nainen tuntui flirttailevan ihan selvinkin päin, mutta koska hän oli uusi tuttavuus ja seurusteli myös miehen kanssa, jätin syvällisemmät keskustelut sikseen. oli kuitenkin kiva tutustua uuteen kivaan tyyppiin ja heittää vähän kaksimielistä läppää.

Naisrintamalle ei siis mitään uutta. Jumissa ollaan.

Miehen kanssa menee ihan hyvin, vaikka musta tuntuukin että näen koko ajan siinä sohvaperunassa jotain uutta, pientä vikaa. Mutta kukaanhan ei ole täydellinen, minä kaikkein vähiten ongelmineni ja ihme komplekseineni.... joten jätän myös ukon ruotimisen sikseen. Jumissa ollaan myös tällä rintamalla.

Voi voi.